Olin syyskuussa 2024 ensimmäistä kertaa mukana avustusmatkalla Ukrainaan yhdessä ystäväni Samuelin kanssa. Samuelin olen tuntenut vuosien ajan, tutustuin häneen Suomessa ja yhteistyö sekä ystävyys on jatkunut edelleen. Olen pitkään tiennyt Samuelin vanhempien avustustyöstä ja nyt tarjoutui mahdollisuus nähdä ja kokea se omakohtaisesti.
Lensin Wieniin Helsingistä ja Samuel oli minua vastassa valmiiksi lastatussa autossa ja matka lentokentältä jatkui Budapestin kautta Romanian puolelle Satu Mareen jossa vietettiin ensimmäinen yö. Seuraava päivä ajettiin Romanian halki, ylitettiin Karpaatit ja toinen yö vietettiin Radautissa lähellä Ukrainan rajaa valmistautuen seuraavan päivän matkan päämäärää, kohti Chernovitzia.
En ollut aikaisemmin käynyt Romaniassa ja ajomatkakin maan läpi oli kiinnostava kokemus. Maisemat ja elämä Romaniassa poikkeavat edelleen aika selkeästi Keski-Euroopasta, jossa olen työni puolesta sekä vapaa-ajalla matkustanut paljon ja kontrasti on selkeä, vaikka edelleen ajamme EU:ssa. Infra, ympäristö, kulttuuri ja elämän muodot – vaikkakin ainoastaan autosta katsottuna ja lyhyiden taukopysähdysten välityksellä – ovat erilaisia. Muistan esimerkiksi hevoskärryt muun liikenteen joukossa lapsuuden automatkoilta Suomessa sekä ressuilta pienemmissä vuoristokylissä Itävallassa, Italiassa ja Ranskassa. Pienten kylien läpi ajettaessa Romaniassa hevoskärryt kuljetusvälineenä ovat näköjään edelleen toimiva tapa ja osa kulttuuria, ainakin maaseudulla.
Matka sujui hyvässä alkusyksyn tai loppukesän aurinkoisessa säässä ja hyvissä olosuhteissa. Yllätyin maanteiden hyvästä kunnosta ja kuulin kuinka asiat ovat myös Romaniassa kehittyneet valtavasti siitä ajasta, kun Samuel itse jo lapsena osallistui vanhempiensa kanssa lukuisille matkoille Romaniaan. Juttua ja tarinoita erilaisista ressuista ja muistakin asioista ajomatkalla riitti, opin myös lisää siitä mistä nämä avustusmatkat ovat alkaneet ja kuinka yhdistyksen toiminta on aikojen saatossa kehittynyt.
Rakennuskulttuuri ja arkkitehtuuri ovat lähellä omaa työtäni ja oli kiinnostavaa ehkä jopa palata hiukan ajassa taaksepäin Romaniassa, jossa eri aikojen ja rakennustyylien sekoitus yhdistyivät. Selkeästi näkee, että maata edelleen rakennetaan vauhdilla, uusia taloja on paljon rakenteilla ja varsinkin pienet kaupungit tai suuremmat kylät ovat yhdistelmä vanhempaa ja perinteisempää yhteisömaisemaa sekä uudempaa – ehkä lähempänä eurooppalaisempaa ilmettä.
Kaikin puolin ympäristö oli mielestäni hyvin siistiä, liikenne maanteillä rauhallista ja luonto syksyisen kaunista. Mukavaa matkantekoa kohti reissun varsinaista päämäärää Ukrainassa.
Yövyimme toisen kerran Radautissa Romanian puolella, josta matkaa rajalle on vain muutama kymmenen kilometriä. Kuulin, että osa näistä avustuskuljetuksista on sovittu siten, että Ukrainasta käsin tullaan noutamaan kuorma Romanian puolelta, mutta tällä kertaa oli tarkoitus viedä kuorma perille saakka Chernovitziiin ”New Family” avustusjärjestölle.
Sää oli yön aikana muuttunut, kevyessä sateessa lähestyimme rajaa ja jännitys alkoi kohota, olimme kuitenkin matkalla Venäjän hyökkäyksen kohteeksi joutuneeseen, sotaa käyvään maahan. Mietin ajaessa edesmenneen, Suomen sotaan Neuvostoliittoa vastaan osallistuneen isäni tarinoita. Hän teki elämänsä loppuun saakka työtä sodan veteraanien ja elämässään huonompionnisten ihmisten hyväksi, nyt minulla olisi mahdollisuus osallistua omalla pienellä osuudellani konkreettiseen avustustyöhön.
Olen sodan alusta saakka seurannut tapahtumia Ukrainassa hämmästellen ja vihaisena siitä, miksi ilman järjellistä selitystä – jos nyt koskaan sotaan sellaisia onkaan – toinen valtio kohdistaa väkivaltaa ja uskomatonta kärsimystä toista kansaa kohtaan oman, itsekkään ja vääristyneen politiikkansa jatkeena. Tuntui itselleni tärkeältä nähdä ja puhua ihmisten kanssa, jotka ovat itse syyttä joutuneet tallaisen kohteeksi. Osallistuminen Ukrainan auttamiseen – vaikka vähänkin on äärimmäisen tärkeää.
Maisemat ja ympäristö muuttuivat, kun pääsimme kohtuullisen pitkään rajalla kestäneen odotuksen jälkeen jatkamaan matkaa.
Toki on selkeää, että maa käy sotaa, eikä rajallisia resursseja käytetä vaikkapa tiestön kunnostukseen, mutta tiet Ukrainan puolella ovat aika erilaisessa kunnossa verrattuna Romaniaan. Vaikka Ukrainan länsiosat eivät ole kärsineet sodan seurauksista samalla tavalla kuin idässä, alkaa hahmottua konkreettisempi käsitys siitä millaisia panostuksia maahan tarvitaan vuosikymmenten ajan. Paljon apua tullaan tarvitsemaan jälleenrakentamiseen, mutta erityisesti siihen miten ihmiset siellä selviytyvät nyt sodan keskellä ja millaisen tulevan elämän he onnistuvat rakentamaan itselleen. Kaikkein haavoittuvimmassa asemassa ovat tämän ajan lapset ja nuoret, joiden varassa maan uudelleen rakentaminen on seuraavat kymmenet vuodet. Mitä paremmin voimme auttaa heitä nyt, sitä paremmat mahdollisuudet Ukrainalla on onnistua rakentamaan yhteiskunta uuteen aikaan ja valoisampaan tulevaisuuteen itsenäisenä valtiona ja itse, omat asiansa hoitavana yhteiskuntana.
Perille päästiin ja vihdoin tapasin ihmiset, Tanyan, Sergein sekä muut jotka toimitetun avun vievät sinne, missä sitä tarvitaan. Kuorma purettiin rivakasti sateisessa säässä, mutta tunnelma oli hyvä ja lämmin Chernovitzissa. Tanya sekä hänen kollegansa saivat tuliaisina avustuskuorman lisäksi Suomalaista suklaata Tanyan syntymäpäivän kunniaksi.
Kuulin, minne apu menee, kenelle sitä tarjotaan ja millaisissa olosuhteissa sitä hyödynnetään. Samuel sai samalla vinkkejä siitä, mitä seuraavaksi kipeiten kaivataan.
Kun kuorma oli purettu, pääsimme käymään yhdessä New Familyn Chernovitzin avustuskohteessa, jossa fyysisen ja psyykkisen avun kautta hoidetaan sekä autetaan sota-alueelta pelastettuja Ukrainalaisia lapsia. Suhteessa lasten määrään auttavia resursseja vaaditaan paljon, joka kertoo heidän tilanteensa hankaluudesta. Apua todella tarvitaan.
Paluumatkalle lähdettiin vierailun jälkeen – edelleen sateisessa säässä. Silloin ei vielä tiedetty, että sade Ukrainassa oli osa Euroopan päälle asettuneesta myrskyrintamasta, joka aiheutti suuria tulvia mm. Wienissä vesi tulvi metrotunneleihin ja aiheutti liikennekaaoksen maalla ja ilmassa. Tämän myrskyn ja rankkasateen kohtasimme vielä illan paluumatkalla Karpaattien yli.
Liikenne Romanian suuntaan oli rauhallista ja oli aikaa pohtia kaikkea vierailulla kuullusta elämästä Ukrainassa sodan keskellä – ei niinkään sotatoimista vaan siitä, miten se on vaikuttanut ihmisten elämään. Ajat ovat heille todella vaikeita, mutta tuntui kuitenkin hyvältä, että saimme tehdä edes vähän hyvää ja auttaa heitä. Ehkä jonain päivänä on mahdollista palata takaisin uudelle avustusmatkalle Chernovitziin.
Rajalla kului taas hetki odottaessa, kunnes päästiin takaisin Romanian puolelle. Sade yltyi ja ajomatkalla pimenevässä illassa kapeilla vuoristoteillä oli melkoinen kokemus, tuuli heilutteli tyhjää pakettiautoa ja vettä oli tiellä paljon. Onneksi liikenne oli vähäistä, eikä sateisilla ja mutkaisilla teillä tarvinnut hevoskärryjä ohitella. Joillain teillä lähistöllä oli ollut myös maanvyörymiä ja saman yön aikana Romaniassa etelämpänä oli myös kohtuullisen voimakas maanjäristys. Siitä tosin kuulimme vasta jälkikäteen uutisista Itävallan puolella.
Yöksi oli tarkoitus ajaa hiukan pidemmälle Dejiin, mutta Ukrainan puolella vietetyn ajan ja huonojen keliolosuhteiden vuoksi yövyimme aikaisemmin Vatra Dorneissa Romaniassa. Illallisen jälkeen ei paljoa tarvinnut unta houkutella, aikainen herätys ja pitkä ajomatka odottivat aamulla matkalaisia. Onneksi sade oli tauonnut, pilvet roikkuivat vuorten päällä ja pääsimme laaksossa jatkamaan matkaa selkeämmässä säässä kohti Unkaria ja Itävaltaa. Kaikin puolin hieno ja hyvän mielen reissu, kiitos Samuelille ajatuksia avartavasta kokemuksesta.
Ehkä vielä joskus uudelleen… Mika.