Matka yli Karpaattien
12.10.2024 Lähdimme Budapestista liikkeelle kohti Romaniaa. Auto oli lähes täyteen lastattu jo Wienissä, mistä Anne oli ajanut auton Budapestiin. Kuormassa oli vaatteita, elintarvikkeita, patjoja, kaksi sänkyä, vaippoja, pesupulveria, lastenistuin, leikkikaluja, lasten polkupyöriä ja yksi pyörätuolikin. Ihmeellisen paljon oli saatu mahtumaan yhteen autoon, löysimme vielä muutaman tyhjän kolon ja täytimme ne Suomesta tuoduilla villasukilla ja talvivaatteilla. Ensimmäisestä ajopäivästä tuli pitkä, mutta olimme iloisella mielellä ja innoissamme matkasta. Rajan ylitettyämme jatkoimme Satu Maren ja Dej:n kautta Bistritaan, jonne saavuimme vasta pimeän tultua.
13.10. Reittimme jatkui kohti Vatra Dorneita. Matkalla ihailimme kauniita taloja puutarhoineen, joissa tepasteli niin ylpeät kukot kuin ahkerat kanatkin. Lammaslaumat olivat siistineet pellot ja vuoren rinteet. Vuorilta virtasi kristallinkirkasta raikasta vettä, jota pysähdyimme juomaan ja pullottamaan. Uteliaan ystävälliset koirat tekivät tuttavuutta pysähdyspaikoillamme. Illan jo hämärtyessä saavuimme Radautiin, määränpäähämme, lähelle Ukrainan rajaa.
14.10. Aamulla Tanya ja Stefan saapuivat iloisina hotellimme pihaan. Aamiaisella saimme hiukan tutustua näihin ihastuttaviin ja hyväsydämisiin ihmisiin. Sitten kuorma purettiin ja siirrettiin autosta toiseen.
Haikein mielin erosimme, he palasivat takaisin Ukrainaan ja me aloitimme Karpaattien ylityksen. Maisemat olivat henkeäsalpaavia. Ruska oli upeimmillaan ja aurinko paistoi koko päivän. Iltapäivällä tutustuimme Vatra Dornein synagogan ympäristöön. Ikäväksemme huomasimme, että joitakin synagogan ikkunoita oli rikottu. Yöpymispaikkamme valitsimme vasta matkalla ja päädyimme yöksi Dej nimiseen kaupunkiin.
15.10. Hotellimme lähistöllä oli Holokaustin muistomerkki, johon päätimme tutustua ennen ajomatkaamme. Tämä oli ainut sateinen päivä matkallamme. Tuntui kuin taivaskin olisi itkenyt niitä 7674 juutalaista, jotka lähetettiin täältä tuhottaviksi Auschwitziin 3.5.-8.6.1944.
Matkamme jatkui Dej:sta Oradeaan, jossa viivyimme ystävämme Andrei Rothin vieraina joitakin päiviä. Oradeassa vierailimme synagogassa ja saimme osallistua siellä Lehtimajanjuhliinkin.
Eeva: Matkalta jäi erityisesti mieleen kaikki upeat maisemat, mutta eniten minua kosketti Tanyan kerrottua, mihin pienet sokeri- kahvi- ja teepussukat päätyvät. Niitä kuljetetaan drooneilla sotilaille juoksuhautoihin (poteroihin). Olin aiemmin miettinyt, että onko näistä meidän tuomisista paljoakaan hyötyä, kun niin vähän voimme viedä. Ymmärsin, että kaikilla pienilläkin asioilla on merkitystä.
Ilona: Minua kosketti eniten se, kun löysin karttoja tutkimalla Oradeasta kadun, jonka nimi oli muutettu. Museon virkailija kertoi, että muutos oli tehty tänä vuonna. Lähdin liikkeelle etsiäkseni kadun, joka sijaitsi gettoalueen reunalla. Niin tein oman rukouskävelyni gettoalueella ja kadulla, jonka nimi oli Karkotettujen juutalaisten katu.“
Ilona & Eeva